Revolution has no use for savants : A Fenno-Egyptian view of Afrocentrism

Résumé Fr En

TiivistelmäLänsimaisia historian tutkijoita syytetään usein siitä, että he ylläpitävät vääristynyttä ‘eurosentristä’ maailmankuvaa. On totta, että modernin historiantutkimuksen menetelmät kehittyivät juuri Länsi-Euroopassa. Monen historiantutkijoiden kaikkialla maailmassa käyttämät käsitteet, periodisoinnin periaatteet sekä tavat, joilla menneisyyden tapahtumien merkittävyyttä arvioidaan, perustuvat yhä länsimaiseen perintöön. Hyvä kysymys onkin, onko olemassa jotakin toista tapaa tutkia ihmiskunnan menneisyyttä luopumatta kuitenkaan (länsimaiselle) tieteelle ominaisesta objektiivisuuden ihanteesta? Afrosentrismin sanotaan olevan tällainen vaihtoehto. Korostaessaan länsimaisen ja afrikkalaisen kulttuurin perusteellista erilaisuutta afrosentrikot väittävät, että länsimaiset metodit eivät sellaisenaan sovellu Afrikan historian tutkimiseen. Afrosentrismin ongelma on, että se ei kuitenkaan tohdi irtautua länsimaisen tieteen perinteistä ja muodostaa omaa metodologiaansa. Afrosentrikot haluavat akateemisen yhteisön tunnustuksen työlleen, ja siksi he teeskentelevät olevansa yhtä tieteellisiä kuin vihollisensa eli eurosentriset tutkijat, mutta samalla he varaavat itselleen oikeuden poiketa säännöistä aina, kun se on tarpeen heidän oman asiansa edistämiseksi. Olisi kuitenkin vakava virhe leimata afrosentrismi vain huonoksi tieteeksi. Parempi tapa lähestyä afrosentrismiä on tarkastella sitä vaihtoehtoisen historian yhtenä alaryhmänä – tai ‘apohistoriana’ – sekä poliittisena liikkeenä. Mielenkiintoisen historiallisen vertailukohdan afrosentrismille tarjoaa fennomania, joka myös korosti historiantutkimuksen subjektiivisuutta sekä historian merkitystä luotaessa kansallinen tietoisuus ja etninen identiteetti. Amerikkalaiset arvostelijat eivät selvästi kykene ymmärtämään afrosentrismin poliittisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia; ehkä siksi että (valkoisten) amerikkalaisten historian tutkijoiden ei ole koskaan tarvinnut perustella oikeuttaan olla olemassa.

Western historians are often accused of maintaining a distorted “Eurocentric” view of the world. It is true that the practical methods of modern historical research were developed to the fullest in Western Europe. Many of the key concepts, principles of periodization, and the ways in which the significance of the past are estimated by historians worldwide still reflect the Western tradition. A good question is, whether there exists any alternative way to study the human past, however, without giving up the ideal of objectivity as it is conventionally associated with the (Western) scientific research? Afrocentrism aims to be such an alternative. Afrocentric authors claim that the Western methods cannot be used objectively in the context of African history. The problem of Afrocentrism is that it fails to take the decisive step to construct its own methodology. In their need of an official recognition from the academic community, Afrocentric authors pretend that they are using similar methods to those used by their enemies, the Eurocentric historians, while reserving themselves the right to break the rules whenever it is necessary to support their own cause. However, it would be a grave mistake to reject Afrocentrism simply as bad scholarship. A better way to understand Afrocentrism is to consider it a special category of unconventional history – or “apohistory” – and a political movement. An interesting historical parallel to Afrocentrism is the intellectual movement called Fennomania in Finnish national historiography in the early 20th century. Fennomania also emphasized the subjectivity of historical research and the importance of history in creating national consciousness and ethnic identity. The American critics of Afrocentrism apparently fail to understand its political and social connections, perhaps because the leading American (white) historians have never needed to defend their own existence.